sunnuntai 16. elokuuta 2009

Back to school !

Kaikki kävi niin turhan äkkiä ...
Kesä loppui aivan liian nopeasti ja paluu arkeen oli selkäpiitä karmiva ! Edes ajatus kouluun menemisestä vei jo yöunet.

Lukion toinen vuosi on nyt aloitettu ja tuntuu hieman väsyttävältä jo nyt. Tähän loppui aurinkoiset aamukahvisessiomme :( Nyt kerkeää aamulla kiiren keskellä juuri ja juuri sen yhden kupposen juoda vauhdilla ennen linkkiin juoksemista.

Esimmäiset oppitunnit kuluivat kelloa katsellen ja muistellen vielä kesän menneitä tuulia. Minkäänlaista kiinnostusta opiskeluun ei tunnu löytyvän, vaikka oppiaine olisikin mielenkiintoinen. Sitä paitsi, ei siinä remonttiäänien keskellä kukaan pysty muutenkaan keskittymään, kun ei kuule edes omia ajatuksia, saati sitten opettajan hömpötyksiä !

Pari viikkoa sitten olimme tosiaan siellä KuopioRockissa, jossa meno oli sanoinkuvaamaton ! Eli hauskaa kyllä oli ! Äänentoisto oli uskomaton, eikä korvatulppia tarvinnut lainkaan. Iltaa kohden meno tietysti parani, eikä sieltä sitten loppujen lopuksi olisi halunnut lähteä ollenkaan ! Jälkeenpäin jäi harmittamaan kun ei otettu kahden päivän lippua. Ensi vuonna sitten !

- Tannu & Riikka




Raaka-aine !




" Hynynen vitun läski ! "
Joku huuteli taustalta hävyttömyyksiä :D




Tunnistatteko? :P


keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Mummola - lapsuuden muistoja

Riikka ja minä emme siis kumpikaan ole syntyperäisesti jyväskyläläisiä, vaikka suurimman osan elämästämme siellä olemmekin asueet. Tulemme samanlaisista, mutta silti niin erilaisista kotikylistä.

Tänään siis tulin lapsuuden muistoja pursuavaan mummolaan, Jämsään. Läppäri oli tietysti mukana, sillä eihän ilman nettiä voi elää päivääkään ! Pienen säätämisen jälkeen sain nettiyhteyden, jonka avulla dataus pystyi alkamaan. Tajusin kyllä hetken päästä käyttäväni naapurinpojan nettiyhteyttä, mutta ei se onneksi haitannut häntä lainkaan :)

Pitihän sitä tottakai sitten siinä datailun ohella vähän mummiakin auttaa kun kerran tänne tultiin. Pääsinpä sitten rämpimään isoissa kumppareissa jossain pellonlaidalla raparperipuskissa. Naapurit saattoivat kyllä hieman katsoa, kun mummi ja minä tökimme kepeillä jotain puskia ,jotta saamme mahdolliset käärmeet peloteltua pois !
Ruusupuskiakin pääsin kitkemään ja tuloksena on syviä viiltoja sormenpäissä ja käsivarsissa. Mahtava saavutus jälleen kerran ! Mutta kyllä muuten tuli siistin näkösiä ruusupuskia !

Kävin myös tuossa alkuillasta hieman kameran kanssa katsastelemassa vanhoja lapsuuden huudeja. Iki-ihana leikkikentä, jossa joskus saatoin viettää koko päivän, oli nyt ruohikon ja ruosteen peitossa :( Eipä siellä enään kukaan ole moneen vuoteen käynytkään, kun alueen lapset ovat jo kasvaneet leikkikentistä ulos.

- Tannu


Siinähän se: mummola :)


Ruusu, viiltää sen piikit syvään niin ...


Leikkikentän raunioilta :(

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Yöllistä datausta

Aivan kuten lepakot, itsekkin herään kunnolla vasta illalla auringon laskettua. Ensin koko päivän haukottelen, mutta heti kun aurinko on laskemassa niin silmät avautuu ja energiaa riittää ! Ja mihinkäs muuhun sen energian voisi tuhlata kuin koneella olemiseen ! Ei sitä pihallakaan viitsi riehua, kun sanomista siitä vaan tulisi.

Tämäkin päivä päättyi tuttuun tapaan yöllisiin mesekeskusteluihin minun ja Riikan välillä (plus tottakai muut kaverit). Pitihän sitä tietenkin käydä pienellä yöhiippailulla tuossa hetki sitten ... Hieman raikasta ilmaa ennen nukkumaanmenoa =)

Yritin tossa nörttäillä ja saada hieman tiedostoja ladattua koneelle, mutta parin tunnin törppöilyn tuloksena on vain kauhea kasa roskaa kone täynnä. Hieman turhauttavaa sanoisinko !
Eikai ole siis muuta vaihtoehtoa kuin sammuttaa kone ja mennä nukkumaan, ennenkuin menetän hermoni ja paiskaan koneen lattialle. Tällä kertaa edes mieltä rauhoittava pianomusiikki ei auttanut rauhoittumaan.

Ja kyllä - kerkesin tässä yön pikkutunneilla napata kuvan läppäristäni, josta on lähtenyt pari nappulaa jo kokonaan irti ! Muutenkaan mikään nappula ei tunnu toimivan kunnolla ... Ehkä olisi korkea aika hommata uusi kone ?

-Tannu





Siinä se komeilee makrokuvassa: Fujitsu Siemens !

Maanantaiturinoita

Aurinko paistaa ja pihalla on lämmintä. Tämä se on lomaa ! :) Tannu tuli tänään meille ja nautiskelimme taas kahvia tietenkin tapamme mukaan. Otettiin kamera mukaan ja lähdettiin pihalle hyppimään. Asfaltti oli kyllä polttavan kuuma paljaiden jalkojen alla.

Tannu saikin sopivasti varattua kaksi lippua Kuopiorockkiin. Sinne siis perjantaina! Jihuuu! :D Pientä mainostusta: esiintyjinä mm. Eppu Normaali, CMX, Kotiteollisuus yms. Toivottavasti aurinko paistaa silloin. Tannu lähtee keskiviikkona mummolaan Jämsään mummuaan tapaamaan. Itse menen kaverin luokse viettämään tyttöjen iltaa.

Ja tässä hieman tämän päivän kuvasatoa. Nauttikaahan meidän naamoista :D.

- Riikka




Tannu näyttää peukkua :D



Riikka posettaa.



Tannulla ilmeisesti joku käpysessio menossa.



Riikka muikeana naapureiden talon edessä.



Tannulla pienenpieni kukkanen hiuksissa ^__^

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

about us

Kenties ollaan vielä aika tuntemattomia. Tehtiimpä siis tällainen kollaasi, josta selviää aika paljonkin asioita meihin liittyen. Kuten esim. tykätään pelleillä (joistakin kuvista huomaa aika selkeästi), Riikka tykkää hevosista, tykätään vaatteista, kumpikin tykkää valokuvata, siksi kameran linssi. Onhan näitä kuvia tullut tuonne kansioihin kerättyä vuosien varrelta, joten tässä vain pieni osa niistä. Suurin osa kuvista on aika tuoreita, lukuunottamatta tietenkin nuo nuoruusajan kuvat :D.
- Riikka

Aurinkoinen sunnuntai

Aurinkoinen sunnuntaiaamumme alkoi tuttuun tapaan heti puolen päivän jälkeen herättyämme. Päätimme Riikan kanssa aloittaa blogin ylläpitämisen yksinkertaisesti sen takia, koska me pystymme siihen ! Idea blogin aloittamisesta lähti yön pikkutunneilla hieman väsyneessä mielentilassa, kun luimme netistä muiden kirjoittamia blogeja. Aiheita oli tietysti tuhansia: muoti, musiikki, elokuva, ruoka, juoma jne. mutta lopulta päädyimme siihen, että emme kirjoita vain yhdestä aihealueesta, vaan laajasti mieltymyksistämme ja kommelluksistamme.

Olemme siis 17-vuotiaita tyttöjä, jotka elävät jokaisen päivän miettimättä huomista. Pidämme tottakai itseämme aivan tavallisina taatelintallaajina, mutta onhan meissä toki jotain omalaatuistakin kai ... Olemme melko samanlaisia ja meillä on samoja intressejä moniin asioihin.
Asumme Jyväskylän seudulla ja olemme molemmat lukiolaisia.

Näin kesälomalla olemme katselleet kymmeniä, peräti satoja leffoja ! Mieleenpainuvin on tällä hetkellä tietysti Brüno, jonka kävimme katsomassa leffateatterissa muutama päivä sitten. Naurua kyllä riitti salin täydeltä.

Kahvi on myös suurena osana elämäämme. Itse en aluksi kahvista välittänyt lainkaan, kunnes Riikka eräänä aurinkoisena aamuna " pakotti " minua maistamaan jälleen kerran kahvia. Maku yllätti minut täysin ! Joko makuhermoni ovat turtuneet niin pahasti etten maistanut kahvia samalla tavalla kuin ennen, tai sitten olin päässyt lapsellisesta tottumuksestani eroon ja maistoin vihdoin kahvin oikean, syvällisemmän maun ! Silloin tajusin miksi ihmiset juovat kahvia; sehän on ihan helevetin hyvää ! :D Siitä alkoi siis minun ja kahvin yhteinen taival.

Heräsin itse aamulla puoli yhden aikaan Riikan tekstiviestiin, jossa hän kertoi uusia ideoita liittyen yhteiseen blogiimme. Vyöryin sängystä lattialle, josta sitten muutaman sekunnin ahkeroinnin jälkeen sain itseni pystyyn. Aamuhan ei tietenkään lähtenyt mitenkään käyntiin, ennen kunnon aamusumppeja. Pyysin siis Riikan kahville parvekkeelle auringonpaisteeseen, jossa jälleen ideioimme maailman mahtavimpia ideoitamme.
- Tannu


Tässä aamuinen kahvi kauniisti kupposessa :).



Riikka nautiskelee auringonpaisteessa kahvia.



... ja kappas ! Tannuhan se siinä juo myös kahvia.